Anne-Mari Pahkala

Anne-Mari Pahkala (s. 1984) on suunnittelija ja taiteilija, joka työskentelee vahvan arvopohjan ohjaamana. Ylellisen visuaalisesta muotitaiteestaan tunnetun suunnittelijan designfilosofia ammentaa luonnonvoimista ja ihmisyyden kokemuksista. Pahkalan työssä muoti on ennen kaikkea tapa tutkia ja tulkita ympäröivää maailmaa. Hänen taiteellinen työnsä tasapainoilee muodin ja visuaalisen, esittävän pukusuunnittelun välimaastossa.

Useat esiintyvät artistit, esimerkiksi Saara Aalto ja Jannika B, ovat valinneet Pahkalan suunnittelijakseen, samoin kuin useat poliitikot ja yksityishenkilötkin. Hänen töitään on ollut esillä kansainvälisissä taide- ja designnäyttelyissä Euroopassa ja Kiinassa. Pahkalan ylellisiä uniikkiasuja nähdään vuosittain presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Vuonna 2016 Pahkalan kansanedustaja (kok.) Sofia Vikmanille suunnittelema uniikkiasu valittiin “Linnan Kuningattareksi”. Pahkala vastasi myös Hartwall Areenan täyteen myyneen Saara Aallon “In My Wildest Dreams” -konsertin pukusuunnittelusta keväällä 2017.

Pahkalan teoksille on ominaista yksityiskohtien monivivahteisuus yhdistettynä voimakkaaseen värien käyttöön ja kontrasteihin. Hän suosii työssään korkealaatuisia luonnonmateriaaleja ja merien muovijätteestä valmistettua kierrätysmateriaalia.

Pahkalan ammattitaito pohjautuu niin opiskeluun historiallisessa ateljeessa Italian Venetsiassa kuin hänen laaja-alaiseen käytännön työskentelyynsä alalla. Hänellä on pitkä kokemus visuaalisesta pukusuunnittelusta: hän työskenteli kuusi vuotta pukusuunnittelijana erilaisissa TV-tuotannoissa, ennen kuin hän päätti keskittyä pääsääntöisesti omaan taiteeseensa.

Voit lukea lisää Anne-Mari Pahkalasta täällä.