Arttu Selonen

Turkulaislähtöinen urkuri Arttu Selonen on esiintynyt niin soolokonsertein kuin kamarimuusikkona ja säestäjänäkin. Vuonna 2022 hän esiintyy mm. Turun tuomiokirkon iltamusiikkisarjassa vuoden nuorena urkutaiteilijana, Tampereen tuomiokirkon katedraali.org-sarjassa sekä Helsingin urkukesän iltakonsertissa Kallion kirkossa. Aiemmin hän on esiintynyt Espoon Urkuyö & Aaria -festivaalilla sekä Turun urkujuhlilla. Selonen on toiminut kanttorinsijaisena mm. Kotkassa ja Turun tuomiokirkossa.

Seloselle on tärkeää kokea konkreettisella tavalla eri aikakausien ja alueiden urkujenrakennusperinteitä ja niiden vaikutusta urkutaiteeseen. Selonen onkin tutkinto-opiskelun lisäksi osallistunut useille mestarikursseille ja tutustunut erilaisiin historiallisiin ja moderneihin urkuihin Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Virossa ja Venäjällä. Erityinen merkitys on ollut Ranskan Rouenin St. Ouen -luostarikirkon Cavaillé-Coll-uruilla, joiden ympärillä järjestettävälle Jean-Baptiste Monnot’n kurssille hän on osallistunut kahdesti. Erityisesti romantiikan ajan urkutraditiot ovat lähellä hänen sydäntään.

Selonen on valmistunut Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2021 pääaineenaan urkujensoitto. Hänen opettajiaan olivat mm. Markku Hietaharju ja Jaana Ikonen. Vuosina 2015–19 Selonen opiskeli kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä. Selonen on aloittanut urkujensoiton Turun Puolalanmäen musiikkilukiossa vuonna 2013 Anu Åbergin johdolla. Selonen on täydentänyt opintojaan Jean-Baptiste Monnot’n lisäksi myös Jean Guilloun ja Matthias Havingan mestarikursseilla.