Hyppää pääsisältöön

Mikael Loponen

Mikael Loponen

Mikael Loponen @Jon Bonde Eriksen

Mikael Loponen (s. 2003) on monipuolinen muusikko. Pitkien pianistin opintojensa myötä on hän suuntautunut myös kapellimestarin tehtäviin aloitettuaan orkesterinjohdon opinnot vuonna 2018 Jorma Panulan johdolla. Nykyisin Loponen opiskelee orkesterinjohtoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kapellimestariluokalla professorinaan Sakari Oramo. Mestarikursseilla hänen opettajinaan ovat toimineet muun muassa Johannes Schlaefli, Dima Slobodeniouk sekä Antony Hermus. 

Loponen on johtanut useita eri orkestereita sekä Suomessa että ulkomailla (mm. Sonderjyllands symfoniorkester, Lohjan kaupunginorkesteri, Jyväskylä Sinfonia). Pianon mestarikursseilla häntä on opettanut mm. Marc-Andre Hamelin, Nikolai Luganski, Matti Raekallio ja Robert Levin. Mikael on saanut I palkinnon vuoden 2022 Leevi Madetoja -pianokilpailussa sekä III palkinnon Helsinki Lied -kilpailussa vuonna 2021. Hän oli myös yksi vuoden 2021 Tampereen pianokilpailun kuudesta finalistista.

Mikael Loponen oli mukana Nuorten pianoakatemiassa vuosina 2015-2022. Nykyisin hän opiskelee pianonsoittoa opettajinaan Antti Hotti ja Henri Sigfridsson.