Henri Sigfridsson

Henri Sigfridsson toimii pianonsoiton professorina Folkwang-yliopistossa Essenissä. Hän on aiemmin ollut vierailevana professorina myös Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa sekä Grazin taideyliopistossa Itävallassa. Sigfridsson on myös toiminut Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana.

Sigfridsson aloitti piano-opintonsa Turun konservatoriossa Sävy Nordgrénin johdolla ja jatkoi vuonna 1989 opintojaan Sibelius-Akatemiassa Erik T. Tawaststjernan oppilaana. Vuonna 1995 Sigfridsson siirtyi Kölnin musiikkikorkeakouluun professori Pavel Gililovin luokalle, ja vuosina 1995–1997 hän viimeisteli opintonsa Weimarin musiikkikorkeakoulussa Lazar Bermanin johdolla.

Henri Sigfridssonin merkittävin kilpailumenestys on ensimmäinen palkinto joulukuussa 2005 pidetyssä Bonnin Beethoven-kilpailussa, jossa hän sai myös yleisöpalkinnon ja palkinnon parhaasta kamarimusiikkiesityksestä. Vuonna 2004 hän sijoittui toiseksi Maria Callas Grand Prix -kilpailussa Ateenassa. Sigfridssonin muista kilpailumenestyksistä mainittakoon ensimmäinen palkinto Weimarin kansainvälisessä Franz Liszt -pianokilpailussa 1994 ja Pohjoismaisessa solistikilpailussa 1995, sekä toinen sija ja yleisöpalkinto arvostetussa Géza Anda -kilpailussa Zürichissä kesällä 2000. Vuonna 1996 Sigfridsson oli Finland Festivalsin vuoden nuori taiteilija ja Dortmundin Mozart-seura valitsi hänet vuoden taiteilijaksi kaudelle 2001–2002.

Sigfridsson on esiintynyt Keski-Euroopan ja Aasian tärkeimmillä konserttilavoilla Wienin Musikvereinista Tokion Bunka Kaikaniin. Hän on soittanut mm. Zürichin Tonhalle-orkesterin, Pietarin filharmonikoiden sekä useiden merkittävien saksalaisorkesterien solistina, ja hänen kanssaan esiintyneistä kapellimestareista mainittakoon Vladimir Ashkenazy, Dennis Russell Davies ja Jukka-Pekka Saraste. Ahkerana ja toivottuna kamarimusiikkipartnerina tunnettu Sigfridsson on tehnyt yhteistyötä myös mm. Gidon Kremerin, Patricia Kopachinskayan ja Misha Maiskyn kanssa.

Solisti- ja opetusuransa ohella Sigfridsson on toiminut Turussa Wäinö Aaltosen museon konserttisarjan taiteellisena johtajana. Hän on myös toiminut Korsholman Musiikkijuhlien taiteellisena johtaja.