Avanti! ja Sigfridsson kantaesittävät Länsiön pianokonserton Mäntän Musiikkijuhlilla elokuussa

21.12.2020

Säveltäjä Tapani Länsiön uuden pianokonserton kantaesitys kuullaan ensi kesänä Vilppulan kirkossa Mäntän Musiikkijuhlien ja Kamariorkesteri Avantin taiteellisena yhteistuotantona. Maanantaina 2.8.2021 järjestettävän avajaiskonsertin myötä Mäntän Musiikkijuhlat alkavat päivän ilmoitettua aikaisemmin ja tapahtuma kasvaa kuusipäiväiseksi.

Vasemmalle kädelle ja kamariorkesterille sävelletyn pianokonserton solistina on Henri Sigfridsson. Kamariorkesteri Avantia johtaa kapellimestari Lauri Ahokas. Alkusysäyksen vasemman käden konserton säveltämiselle Länsiö sai kuultuaan Saksassa pianoprofessorina toimivan suomalaispianisti Henri Sigfridssonin menettäneen soittokykynsä oikeasta kädestään. Sävellysprosessistä tuli Länsiön mukaan poikkeuksellisen intensiivinen ja tunnepitoinen.

– Ryhdyin vimmaisesti suunnittelemaan – tältä se siis tuntuu kun musiikki valtaa mielen ja vaatii löytää muodon ja soinnin. Kun Henriä vielä samaan aikaan kohtasi musertava perhetragedia, en halunnut piilottaa tuskan ja ikävän sävyjä, tähän musiikkiin välttämättä halunneita kerronnallisia ilmeitä.Tässä teoksessa ilmeisiä ovat aika jyrkätkin leikkaukset kepeän ja tumman, lyyrisen ja dramaattisen, ilakoivan ja synkistyvän tai mekaanisen ja liihottelevan välillä ovat. Jos lyhyesti tiivistäisin tuntojani tämän teoksen äärellä voisin kuvitella musiikin soivan niitä elämän vaiheita kun elämä suistuu vireestään, Länsiö kertoo.

Kun Mäntän Musiikkijuhlat päätti tilata teoksen, kokoonpanoksi muotoutui jouset, lyömäsoittimia ja trumpetti. Noin kahdekymmenen hengen kokoonpano on sopivan kokoinen esityspaikaksi suunniteltuun Vilppulan kirkkoon.

— Tämä kokoonpano on intiimimpi kuin iso sinfoniaorkesteri. Se muodostaa maailman, elämää, joka pianoa ja pianistia ympäröi, kertoo Länsiö.

Konsertissa kuullaan kamariorkesteri Avantin esittämänä myös Charles Ivesin The Unanswered Question sekä Edvard Griegin Holberg-sarja.

Mäntän Musiikkijuhlat järjestetään 22. kerran 2.–7.8.2021. Kantaesityskonsertin lisäksi kuullaan konserttisarja, joka oli alun perin suunniteltu kesän 2020 festivaalille, mutta jouduttiin siirtämään koronatilanteen takia. Elokuussa kuultavia taiteilijoita ovat mm. Ian Bostridge, Saskia Giorgini, Andreas Haefliger, Age Juurikas, Tuija Hakkila ja Antti Siirala.