Seong-Jin Cho

Seong-Jin Cho (s. 1994) on noussut yhdeksi sukupolvensa merkittävistä taiteilijoista ylivoimaisten lahjojensa ja sisäisen musikaalisuutensa myötä. Hänen harkittu, virtuoosinen ja värikäs soittonsa yhdistää vauhdikkuutta selkeyteen ja sitä ohjaa poikkeuksellinen tasapainoisuus.

Seong-Jin Cho  aloitti pianonsoiton 6-vuotiaana ja opiskeli 2012-2015 Michel Béroffin johdolla Pariisin konservatoriossa. Maailman tietoisuuteen Cho nousi voittamalla Varsovan kansainvälisen Chopin-pianokilpailun vuonna 2015. Vuonna 2009 hän voitti historian nuorimpana Hamamatsun kansainvälisen pianokilpailun ja 2011 hän sijoittui kolmanneksi Moskovan kansainvälisessä Tshaikovski-pianokilpailussa.

Solmittuaan levytyssopimuksen yksinoikeudella Deutsche Grammophonin kanssa 2016, Cho on julkaissut kuusi albumia. Ensimmäisellä Cho tulkitsee Chopinin neljä Balladia ja ensimmäisen pianokonserton Lontoon sinfoniaorkesterin ja Gianandrea Nosedan kanssa (2016). Myöhempi diskografia sisältää mm. Debussyä, Mozartia, Schubertin Wanderer-fantasian ja Lisztin h-mollisonaatin. Viimeisin albumi sisältää Chopinin toisen pianokonserton ja Scherzoja (2021).

Seong-Jin Cho on esiintynyt maailman arvostetuimpien orkesterien, mm. Berliinin, Los Angelesin ja New Yorkin filharmonikkojen, Lontoon sinfoniaorkesterin, Orchestre de Paris’n, ja Philadelphian orkesterin, solistina. Hän työskentelee säännöllisesti mm. seuraavien kapellimestarien kanssa: Iván Fischer, Yannick Nézet-Séguin, Gianandrea Noseda, Sir Antonio Pappano ja Esa-Pekka Salonen.  Kaudella 2021/22 Cholla on myös kiertueita mm. Semyon Bychkovin johtaman Tšekin filharmonisen orkesterin ja Santtu-Matias Rouvalin johtaman Philharmonian kanssa.

Resitaaleja Seong-Jin Cho on soittanut monissa maailman arvostetuimmissa konserttisaleissa, mm.  Carnegie Hall, Concertgebouw Amsterdam, Konzerthaus Vienna, Festival International de piano de la Roque d’Anthéron, Verbier Festival ja Rheingau Musik Festival.

 

Lue lisää konsertista täältä ja Seong-Jin Cho:sta täältä.