Silja Levander

Silja Levander valmistui musiikin maisteriksi 2016 Tukholman Kungliga Musikhögskolanilta, jossa hän opiskeli professori Staffan Schejan johdolla. Opintojensa aikana hänelle myönnettiin muun muassa Kungliga Musikaliska Akademien, Första St. Johannis- vapaamuurariloosin ja Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat. Ennen muuttoa Ruotsiin Silja opiskeli Turussa, valmistuen pianonsoiton kandiksi ja musiikkipedagogiksi vuonna 2014, sekä ennen piano-opintojaan myös vaatetusalan muotoilijaksi 2009.

Nykyään Silja konsertoi aktiivisesti opetustyönsä lomassa ja hänelle onkin myönnetty konserttitoimintaa varten kahtena peräkkäisenä vuonna kotikuntansa Nackan kulttuuristipendi. Lisäksi hän suunnittelee ja toteuttaa luomuksia burleskiasuista ready-to-wear- vaatteisiin sekä on toiminut freelance-juontajana Sveriges Radion Sisu-kanavalla.

Siljan tavoitteena on yhdistellä kaikkia osaamisalueitaan ja tänä vuonna hänen roolinsa Mäntän musiikkijuhlilla onkin monipuolinen: hän toimii pop up- konserttisarjan tuottajana, juontajana ja pianistina.