Hyppää pääsisältöön

Gabriela Montero

Gabriela Montero

Gabriela Montero @ Anders Brogaard

Arvosteluja ja artikkeleita venezuelalaisesta Gabriela Monterosta leimaavat toistuvat maininnat poikkeuksellisesta lahjakkuudesta ja suoranaisesta neroudesta pianismin saralla. Pianovirtuoosina häneltä löytyy teräksistä iskuvoimaa ja höyhenenkeveitä sävyjä, tulkitsijana häntä kuvaillaan sekä temperamenttisen räiskähteleväksi että vangitsevan herkäksi. Monteron lahjat yltävät myös uuden luomiseen, sillä hän kuuluu aikamme kärkinimiin improvisoijana. 

Venezuelassa syntynyt Gabriela Montero soitti konserttodebyyttinsä 8-vuotiaana Caracasissa. Sieltä hän jatkoi opintojaan Yhdysvaltoihin ja lopulta Lontoon Royal Academy of Music:iin. Säveltäjänä Montero debytoi myös säveltäjänä vuonna 2011 sävelrunolla ExPatria, joka kuvaa ja kritisoi Venezuelan historiaan kuuluvia laittomuuksia ja väkivaltaa. Tämän jälkeen hän on sävelsi ja kantaesitti pianokonserttonsa op. 1 lisänimeltään “Latinalaisamerikkalainen”, joka löytyy myös hänen viimeisimmältä albumiltaan (2019). 

Montero on Orchid Classic -merkin levyttävä artisti, joka on palkittu useilla palkinnoilla, mm. Grammyllä. Hänen diskografiansa sisältää omien sävellysten lisäksi mm. Rahmaninovin ja Ravelin pianokonsertot, Bachia improvisaation kera sekä Scriabinia Granadosin, Ginasteran ja Fallan seurassa. 

Esiintyvänä taiteilijana Montero on aikamme kysytyimpiä konserttipianisteja; hän kiertänyt kaikki ikonisimmat konserttipaikat, joista mainittakoon Wigmore Hall, Kennedy Center, Wien Konzerthaus, Berlin Philharmonie, Cologne Philharmonie, Leipzig Gewandhaus, Sydney Opera House, Amsterdam Concertgebouw, Hong Kong City Hall sekä Edinburghin, Salzburgin, Lucernen, Ravinian, Saint-Denisin, Violon sur le Sablen, Rheingau, Ruhr, Trondheim, Bergenin ja Luganon musiikkifestivaalit. Montero on esiintynyt myös maailman johtavien sinfoniaorkesterien solistina niin Euroopassa, Amerikan mantereilla, Aasiassa kuin Australiassakin. Näistä mainittakoon Wienin, Rotterdamin, Dresdenin ja Oslon Radio-orkesterit, Alankomaiden Radion filharmoninen orkesteri sekä Wienin, Toronton, Houstonin, Baltimoden, Lucernen, Barcelonan ja Syndeyn sinfoniaorkesterit ja  Gewandhausorchester Leipzig.

Montero on käyttänyt maailmantähden julkisuuttaan ihmisoikeuksien puolestapuhumiseen kansainvälisillä foorumeilla, mistä Amnesty International palkitsi hänet arvonimellä vuonna 2015. Gabriela Montero esiintyi pianistina presidentti Barack Obaman virkaanasettajaisissa vuonna 2008 Yo-Yo Man ja Itzhak Perlmanin kanssa.