Hyppää pääsisältöön

Julia Ilomäki

Julia Ilomäki

Julia Ilomäki

Huilisti, muusikko & musiikkikasvattaja Julia Ilomäki (MuM) toimii huilistina niin klassisen musiikin kuin muidenkin musiikkigenrejen kentällä. Julian soittoa leimaa monipuolisuus ja intohimo kaikkea musiikkia kohtaan. Julia esiintyy aktiivisesti freelancerina sekä erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa Suomessa sekä ulkomailla. Julia on toiminut mm. Pyynikki Sinfonian ja Tampereen Musiikkiakatemian Sinfonietan solistina. 

Julia on valmistunut ammattimuusikoksi Tampereen Konservatoriolta erinomaisin arvosanoin vuonna 2016. Sittemmin hän on jatkanut opintojaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sekä Tukholman Kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Julia on suorittanut diplomikonserttinsa klassisesta huilusta keväällä 2022 ja valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta keväällä 2023. 

Musiikin esittämisen lisäksi opetus on aina ollut lähellä Julian sydäntä. Julia on ehtinyt kartuttaa opetuskokemusta jo yli 10 vuoden ajalta. Julia on toiminut huiluopettajana mm. Metropolia ammattikorkeakoulussa, Sibelius-lukiossa,  Helsingin työväenopistolla sekä yksityisesti. Julia nauttii, kun saan jakaa omaa musiikillista osaamistaan muiden kanssa luoden mahdollisesti jotain vielä suurempaa. Tämä on Julian vahvuus niin muusikkona kuin musiikkikasvattajana. 

Julia toimii Mäntän musiikkijuhlilla Yhteistä hyvää kaikille -konserttisarjan taiteellisen sisällön vastaavana suunnittelijana ja esiintyvänä muusikkona.