Hyppää pääsisältöön

Pierre-Laurent Aimard

Lauantai 3.8.2024 klo 18.30

Pierre-Laurent Aimard

Lippujen hinnat
58 / 45 €
Tapahtumapaikka
Serlachius Kartano

”Loistava muusikko ja poikkeuksellinen visionääri.” – Wall Street Journal

”Aimardin soitto kuulostaa siltä, kuin sävellyksen rattaat loksahtaisivat uudella tavalla yhteen. Se tuo esiin välittömyyden ja kauneuden myös sellaisessa musiikissa, joka muuten saattaisi kuulostaa oudolta tai etäiseltä." – San Francisco Chronicle

Pierre-Laurent Aimard on yksi aikamme musiikin avainhahmoja, todellinen pianomusiikin jättiläinen. Hänen näkemykselliset konserttiohjelmansa usein yhdistävät eri aikakausien musiikkia. Näin hän saa yleisön kuulemaan tutut teokset uusin korvin ja onnistuu poikkeuksellisella tavalla herättämään eloon pianokirjallisuuden harvemmin kuultuja aarteita. Hänen soittoaan leimaa herkkä, soinnikas ja äärimmäisen hallittu kosketus, säkenöivä ilmaisuvoima ja terävä musiikillinen äly.

Aimard on vaikuttanut oman aikamme pianomusiikkiin kenties enemmän kuin kukaan toinen esiintyjä. Hän on ollut perustamassa käänteentekevää Ensemble Intercontemporain -nykymusiikkikokoonpanoa, ja toiminut yhteistyössä Pierre Boulezin, Olivier Messiaenin, Karlheinz Stockhausenin ja monien muiden suurten säveltäjien kanssa. Toisaalta hänen lukuisat levytyksensä myös vanhemmasta musiikista, esimerkiksi J.S. Bachin, Franz Lisztin ja Claude Debussyn teoksista, ovat saavuttaneet suurta menestystä.

Mäntän ohjelmansa Pierre-Laurent Aimard on koonnut inspiroituneena säveltäjä Arnold Schönbergistä, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta. Aimard esittelee säveltäjän eri ulottuvuuksia peilaamalla hänen teoksiaan muun muassa Brahmsin, Schumannin ja Skrjabinin musiikkiin.

Mäntän Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Niklas Pokki esittelee konsertin Kivijärvi-salissa klo 18.00. Väliaika alkaa noin klo 19.10. Konsertti päättyy noin klo 20.25.

Mitä pidit festivaalista? Osallistu kävijäkyselyyn ja voit voittaa 200 euron arvoisen lippupaketin vuoden 2025 Mäntän Musiikkijuhlille.

Ohjelma

Arnold Schönberg (1874–1951)
Kaksi kappaletta op. 33:
Mässig
Mässig langsam

Johannes Brahms (1833–1897)
Intermezzo op. 118:
nro 1 a-molli
nro 2 A-duuri
nro 4 f-molli

Arnold Schönberg
Viisi kappaletta pianolle op. 23:
Sehr langsam
Sehr rasch
Langsam
Schwungvoll
Walzer

Robert Schumann (1810–1856)
Gesänge der Frühe op. 133:
Im ruhigen Tempo
Belebt, nicht zu rasch
Lebhaft
Bewegt

Väliaika

Aleksandr Skrjabin (1872–1915)
Sonaatti op. 68 Musta messu

Arnold Schönberg
Kolme kappaletta pianolle op. 11:
Mässige
Mässige
Bewegte

Maurice Ravel (1875–1937)
Gaspard de la Nuit (1908):
Ondine
Le Gibet
Scarbo