Hyppää pääsisältöön

Silja Levander

Silja Levander

Silja Levander @ Mirella Lundqvist

Tukholmassa asuva pianisti ja muotoilija Silja Levander valmistui musiikin maisteriksi 2016 Tukholman Kungliga Musikhögskolanilta. Hänelle on myönnetty Kungliga Musikaliska Akademien, Första St. Johannis- vapaamuurariloosin, Suomen Kulttuurirahaston, Taiteen Edistämiskeskuksen ja Nackan kunnan apurahoja. Ennen muuttoa Ruotsiin Silja opiskeli Turussa, valmistuen pianonsoiton kandiksi ja musiikkipedagogiksi vuonna 2014 vaatetusalan muotoilun kanditutkinnon jälkeen (2009).

Nykyään Silja esiintyy aktiivisesti opetustyönsä lomassa. Silja suunnittelee ja toteuttaa luomuksia burleskiasuista ready-to-wear- vaatteisiin ja konsertoikin usein omatekoisissa asuissa. Silja nauttii soittamisesta erilaisissa kokoonpanoissa ja toimimisesta lied-pianistina. Kesällä 2022 hän oli kuukauden mittaisella kiertueella USA:ssa ja Kanadassa sopraano Tessan-Maria Lehmussaaren kanssa. 

Silja soittaa Mäntän Musiikkijuhlilla Yhteistä hyvää kaikille -sarjan konserteissa yhdessä sellisti Sarah Devoyonin ja huilisti Julia Ilomäen kanssa.